Vieläkö maljakossa on avaimet

Tommista ei ole edelleenkään kuulunut mitään, enkä minä jaksa soittaa. Odotan vielä muutaman päivän ja sitten ilmestyn hänen työpaikalleen. Se on ehkä viimeinen asia, minkä haluan tehdä, mutta niin teen, jos mikään muu ei auta. En tosiaan aio järjestää mitään kohtausta siellä, vaan menen sinne vasta hänen vuoronsa lopussa, jotta pääsemme selvittämään asiat johonkin muualle. Haluan edes kerran tämän yli puolen vuoden aikana puhua kunnolla ja saada hänet avaamaan silmänsä ja sen aika on nyt.

Sain muuten jokin aika sitten kommentin, jossa sanottiin, että rakastan Tommia vielä ja perusteluina oli se, että puhun hänestä täällä paljon enemmän, kuin Laurista. En siis milläänlailla loukkaantunut kyseisestä kommentista ja ymmärrän kyllä lähettäjän ajatuksen, mutta halusin silti kertoa ajatuksiani asiasta. 

Puhun täällä siis tosiaan enemmän Tommista, kuin Laurista. Syitä siihen on monia, mutta päällimmäinen niistä lienee se, että Tommista minulla on enemmän kerrottavaa. En jaksa jokaiseen postaukseen kirjoittaa tyyliin 'Olin Laurilla, oli ihanaa, meillä menee hyvin', koska kaikki tietävät sen jo valmiiksi. Minun on ihan turhaa jokaisessa tekstissäni kertoa kuinka ihana Lauri on, koska tiedätte tunteeni sen asian suhteen jo. Tommin kanssa taas tunteeni vaihtelevat laidasta laitaan, vihasta suruun ja välillä jopa välittämiseen ja huoleen. Siitä minulla on paljon enemmän kerrottavaa. Toinen syy siihen, että kirjoitan enemmän Tommista, on se, että perustaessani blogia, se kertoi vain ja ainoastaan minusta ja Tommista. Tommi on tämän blogin toinen 'päähenkilö', Tommin kanssa minulla on ongelmia, Tommin kanssa minulla oli salasuhde. 

Toki viimeaikoina Lauri on myös noussut blogissa paljon esille ja jos kun pääsen eroon Tommista, postausten aiheet siirtyvät paljon enemmän Lauriin ja minuun sekä ehkä muihinkin aihepiireihin. Sen näkee sitten. Nyt kuitenkin kirjoitan juuri niistä aihepiireistä, joista minulla on kaikista eniten kerrottavaa ja jotka pyörivät mielessäni.

Toinen asia, josta halusin puhua tänään, liittyy myös kommentteihin. Sain muistaakseni eilen kommentin, jossa kerrottiin, että olen helppo. Jakorasia, varaventtiili, huora, panopuu. Jokaisella on tietysti oikeus mielipiteeseen ja jokainen muodostaa blogini perusteella tietynlaisen mielikuvan minusta. En voi ketään estää ajattelemasta niin, mutten voi mitään sille, että kyseinen kommentti satutti. Minulla on koulussa huoran maine. Minulla ei ole ystäviä, ei pareja kursseilla, eikä ketään kenelle puhua. Olen huora ja sellaista ei kaivata mukaan porukoihin. Blogissa olen halunnut kumota sen huora-ajatuksen ja kertoa asiaa omalta kannaltani. Olen halunnut saada teidät ymmärtämään asian minun kannaltani. Tiedän kyllä, että saamani anonyymi kommentti on vain yksi negatiivinen niiden kymmenien positiivisten joukossa, mutta silti. En halua muodostaa kenellekään sellaista kuvaa itsestäni.

Ja heti tähän perään kiitän edelliseen postaukseeni kommentoineita. Kiitos ihanista kommenteista ja tsempeistä! 

Tänään tällaista, ihan tavallinen kuulumispostaus, ei mitään erityistä. Huomenna ehkä jotain muuta, jos vain kiireiltäni ehdin. Tuntuu, että olen kokoajan kamalan kiireinen, vaikkei minulla olekaan mitään erityisiä suunnitelmia tälle viikolle. Nyt kuitenkin lähden vielä hetkeksi ulos, jotta uni tulisi paremmin. Heippa!