Ikuisuus vaan kestää tämän päivän

Aloitin äsken kirjoittamaan lukijan toivomaa postausta liittyen ennakkoluuloihin ja toisten tuomitsemiseen ulkonäön perusteella. En kuitenkaan saanut postausta valmiiksi ja minusta tuntui, että minulla on vielä jotain sanottavaa aiheesta, mutten vain keksinyt, että mitä. Viimeistelen sen siis myöhemmin ja kirjoitan nyt vain kuulumisia. Kirjoitin myös pitkästä aikaa kirjeitä ja voisin tähän loppuun liittää yhden niistä.

Kuten sanoinkin aiemmin, niin minulla menee nyt hyvin. Vanhempieni kanssa on kaikki ok, Laurin kanssa menee hyvin ja olen jollain tasolla onnistunut unohtamaan Tommin ja Sallan. Toki he pyörivät silloin tällöin mielessä ja kirjoitin kirjeet heillekin, mutta he eivät enää valtaa niin suurta osaa ajatuksistani, kuin ennen. Olen myös saanut erään tärkeän ystäväni takaisin ja viettänytkin hänen kanssaan paljon aikaa viime päivinä. Vihdoin tuntuu siltä, että elämä alkaa normalisoitua.

Nyt kuitenkin kun istun yksin kotona, ajattelen Tommia. Minusta tuntuu aivan siltä, kuin hän olisi kuollut. Käyn nyt kai jollainlailla läpi sitä suruprosessia, joka toisen kuolemasta seuraa, vaikkei mitään kuolemaa ole oikeasti edes tapahtunut. Ja mikä parasta, minusta tuntuu, että se prosessi alkaa olla loppuvaiheessa. Toki ikävä iskee silloin tällöin kovastikin vasten kasvoja, mutta kestän sen kyllä ja pystyn olla ottamatta yhteyttä.

Ihan omaksi ilokseni kuitenkin kirjoitin kaikesta huolimatta kirjeen hänelle. En siis edelleenkään lähetä näitä, mutta tämä on loistava tapa selvitellä ajatuksia.

"En tiedä kuinka kauan aikaa on kulunut siitä, kun olemme tavanneet viimeeksi. En tiedä, kuinka kauan on kulunut siitä, kun juttelimme viimeeksi. Sen kuitenkin tiedän, etten tule ikinä unohtamaan sinua, enkä niitä viimeisiä kertoja, kun sain puhua sinulle. Kun sain olla ystäväsi, kun sain tuntea olevani tärkeä. Viimeisen kerran kun näimme ja juuri ennen kuin lähdimme eri suuntiin, sanoit minulle: "Nähdään, oot tärkeä". Emme me nähneet enää. Ja minuun sattuu tietää, että emme nähneet, koska sinä et halunnut enää. 

Muistan sen, kun viimeisen kerran soitit minulle. Soitit, koska tarvitsit apua. Tahdoit minun pelastavan suhteesi taas. Varmistit minun pitävän valheen. Ja minä pidin. Viimeinen asia, jonka sanoit minulle, oli "Soitellaan, oot tärkeä". Sitten katkaisit puhelun, enkä ole kuullut sinusta sen jälkeen. Muistan yhä, miltä äänesi kuulostaa. Muistan yhä, miltä tuoksut. Muistan jokaisen pienen yksityiskohdan. Ja pelkään sen päivän tulevan, etten muista enää. Ja pelkään, ettet sinä muista minua edes nyt. 

Minulla on ollut monta hyvää ystävää elämäni aikana. Lähtösi jälkeen olen onnistunut kasaamaan kaikki elämäni palaset paikoilleen taas. Minulla on loistava ystävä, ihana poikaystävä, koti, perhe ja opiskelupaikka. Tiedän kuitenkin, että yksi pala puuttuu vielä. Sinä teit sydämeeni reijän, jota ei voi täyttää kukaan muu. Ei koskaan. Tiedän, ettet tule takaisin enää ja tiedän, että ansaitsen parempaa. En kuitenkaan voi mitään sille, että ikävä kalvaa minua. Enkä voi mitään sille tuskalle, joka sydämessäni on, kun tiedän, ettet ikävöi minua enää."