Maailma on tässä

Kuten blogista varmasti huomaa, minulla on elämä taas. Muutoksia tapahtuu ja minulla on yhä hieman vaikeuksia hyväksyä osaa niistä, mutta minun täytyy vain opetella. Tänään Laurilla juttelimme jotain syvällisyyksiä ja pysähdyin hetkeksi miettimään. En ole enää se ihminen, joka olin kaksi vuotta sitten, vuosi sitten, enkä ole se ihminen, joka olin perustaessani blogin. En tiedä, olenko edes se ihminen, joka olin viikko sitten. Kaikki muuttuu ja myönnän, että minua pelottaa. Yritän kuitenkin olla avoimin mielin ja ajatella, että kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen aukeaa.

Olen menettänyt kaikki ystäväni. Minulla ei ole jäljellä yhtäkään heistä, kenelle vielä vuosi sitten sanoin "ikuisesti". Mikään ei kestä ikuisesti. Ei mikään, sen olen tässä vuoden aikana oppinut. Se äiti, joka minulla oli vuosi sitten, ei ole se äiti enää. Se on joku muu, joku ihan tuntematon, kenen kanssa en tule toimeen. Ja se isä, joka minulla oli vuosi sitten, se on myös joku ihan muu. Se on minulle tosi läheinen ja tärkeä nykyään. Ja siitä aion pitää kiinni.

Vuosi sitten minulla ei ollut ketään, kenen viereen nukahtaa iltaisin. Minulla ei ollut ketään, kuka sanoo "mä rakastan sua", eikä ketään, kuka herättää minut suudelmin. Minulla ei ollut ketään, joka ylpeänä esittelee minut ystävilleen, "tässä on mun tyttöystävä". Ja ne hänen ystävänsä, ne ottavat minut mukaansa. "Tuu meidän kanssa kahville, sä oot hyvä tyyppi". Vuosi sitten olin hukassa ja olen sitä edelleen. Etsin sitä oikeaa suuntaa, johon jatkaa. Nyt minusta kuitenkin tuntuu, että se suunta on pikkuhiljaa löytymässä. Minun täytyy lopettaa etsiminen ja kulkea sinne, mihin sydän minut johdattaa. Ja tiedän myös, että aivoille kannattaa antaa puheenvuoro aina silloin tällöin.

Elämässä on yhä asioita, joihin en ole tyytyväinen. On osia vanhasta elämästäni, jotka haluaisin takaisin. Muutama ystävä, joita ikävöin. Toivon, että kaikki selviää ajan kanssa. Ja uskon, että asiat menevät juuri niin kuin niiden on tarkoitus mennä.

Olen onnellinen.