Mä oisin juossu vaikka Afrikkaan asti jos sä oisit kattonu mua rakastavasti

Palaan mielessäni niihin aikoihin. Niihin asioihin, joita en ole käsitellyt mielessäni koskaan. Asioihin, joista ei puhuta, joista kukaan ei tiedä. Luotan teihin, luotan itseeni. On tullut aika käydä ne asiat läpi. Mikään asia ei ole minulle todellinen, ennen kuin kirjoitan sen ylös. Teksti on todellisuuteni, teksti on kaikki mitä minulla on. Jos en pysty ilmaisemaan itseäni tekstin kautta, en pysty ilmaisemaan itseäni ollenkaan. Minun oli tarkoitus julkaista teille tänään jotain ihan muuta, mutta nyt, yön pimeinä tunteina kirjoitan teille tekstiä, jotan en kuvitellut kirjoittavani vielä pitkään aikaan. Toivon onnistuvani siinä. Toivon, että saan sanottua kaiken, mitä tahdon. Ja toivon, että saan tuotua sen ulos sellaisena, kuin se sisälläni on. 

Uskon, että ihmiset näkisivät minut täysin eri valossa, jos vain pystyisin tuomaan kaiken ulos niin, kuin asiat päässäni ovat. En kuitenkaan pysty siihen, mutta nyt yritän. Panostan tähän tekstiin enemmän, kuin mihinkään tekstiin ikinä. Laitan likoon kaikki tunteeni ja suurimmat salaisuuteni, uhraan palan itsestäni teille. Paras teksti on sellainen, joka herättää tunteita ja tuo minun maailmani teidän näkyvillenne. Se saa teidät ymmärtämään miksi olen juuri tällainen kuin olen, miksi asioiden unohtaminen on minulle niin vaikeaa ja miksi menneisyys ja ylipäätään elämä ahdistaa minua niin suunnattomasti. Siihen minä pyrin. Se ei ole helppo tavoite, mutta aion yrittää parhaani. Aion tuoda teidät osaksi niitä hetkiä, osaksi niitä tunteita, jotka minä koin. Eläytykää, kuvitelkaa itsenne minun asemaani. Aloitetaan.



On talvi, lunta joka paikassa ja jäätävän kylmä. Istun kotona tietokoneella, luen sähköpostia kirjeystävältäni. "Yritä päästä eroon niistä lääkkeistä, sun täytyy yrittää päästä eroon niistä." Olen selvinpäin, mutten aio olla enää kauaa. Tilanne kotona on huono, välit vanhempiini ovat tulehtuneet. Olen yksinäinen, olen köyhä ja olen ahdistunut. Elämääni on kuitenkin tullut hetki sitten suuri muutos. Olen löytänyt ystävän, ihmisen, joka ymmärtää minua. Alusta alkaen jokainen pienikin katse, jokainen ilme ja ele oli merkityksellinen. Ei tarvittu sanoja, ei tarvittu lauseita. Vain eleet merkitsivät, vain ne olivat tärkeitä. Sanat olivat toisarvoisia, niillä ei ollut mitään väliä. Jo silloin päätin, että siitä ystävästä pidän kiinni. Sen piti olla ikuista, niin me toisillemme lupasimme. 

Minä luotan häneen ja hän tukee minua. Hän pakottaa minut eroon lääkkeistä. Vihasin sitä silloin, mutta nyt ymmärrän hänen tehneen sen minun takiani, minun parhaakseni. Hän tietää mitä lääkkeet tekevät. Hän on nähnyt sen läheltä, liian läheltä. Hänellä on menneisyys, joka piinaa häntä öisin, hän ei saa nukutuksi. Kaikki yöt hän valvoo vierelläni, vahtii minun olevan kunnossa ja selvänä. Hän miettii, että hänen olisi pitänyt tehdä se sama aiemmin, toisen naisen kanssa. Nyt on kuitenkin liian myöhäistä. Se nainen on poissa, eikä palaa. Sinä aamuna, kun hän tuli ryyppyreissultaan kotiin ja avasi ulko-oven, odotti häntä keittiössä yllätys. Se ei ollut valmis aamupala, kuten yleensä, vaan se oli hänen kihlattunsa. Seitsemännellä kuulla raskaana ja siinä hän makasi niin levollisena. Pöydällä tyhjiä purkkeja, osa tableteista oksennettu ulos, osa tehnyt tehtävänsä. Ei kirjettä, ei mitään. Hän ei halua antaa sen tapahtua uudelleen. Hän ei halua antaa sen tapahtua minulle.

Hän valvoo vierelläni, vaikka kiellän. Pyydän häntä menemään kotiin, riehun ja käsken jättää minut rauhaan. Hän kuiskailee rakastavia sanoja korvaani, silittää minut uneen ja on siinä aamulla kun herään. Hän tarkkailee pupillejani ja kehuu, kun ne ovat normaalit. Rakastan häntä. Rakastan niin paljon. Uskon yhteiseen tulevaisuuteen, uskon kaiken kääntyvän paremmaksi. 

Eräänä iltana olen sortunut taas. Jään kiinni, hän näkee sekavuuden silmistäni. Hän ei tuomitse, mutta näen hänen olevan pettynyt. Sinä iltana suutelen häntä ensimmäisen kerran. Kuin anteeksi pyyntönä, aivan kuin se korvaisi kaiken. Mutta se ei riitä hänelle. Kaikki tapahtuu niin nopeasti, en vastustele. Se olkoon korvaus kaikesta, se hyvittäköön hänen vaivannäkönsä. 

Seuraavana päivänä olen selvä. Yleensä edellisen illan tapahtumat ovat sekavia tai unohtuneet kokonaan, mutta sen illan muistan kirkkaasti. Muistan jokaisen ilmeen, muistan jokaisen yksityiskohdan. Istun kahvilla heidän kanssaan. Hän ja hänen tyttöystävänsä. Minun parhaat ystäväni. Itken, mutta vain toinen heistä tietää miksi. Sorrun uudelleen ja uudelleen, sama toistuu ilta toisensa jälkeen. Joka aamu hän on vierelläni ja silittää tukkaani. Joka aamu hyväksyn hänet. Annan hänen olla ystäväni, teen kaiken mitä hän käskee. Ei minulla ole ketään muuta. Olen riippuvainen hänestä, minun täytyy pitää hänet iloisena. Ja tiedän miten se onnistuu.

Sukukokous ja opiaattiolot. Oksettaa ja kylmähiki tunkee väkisin iholleni. Vatsaa koskee edellisen yön jäljiltä. Illalla olen ensimmäistä kertaa selvänä hänen kanssaan sängyssä. Se ei tunnu henkisesti enää miltään, siitä on tullut rutiini. Kun hän kysyy, onko kaikki kunnossa, vastaan myöntävästi. En ikinä sanonut, etten tahdo. En ikinä kieltäytynyt. Muuten hän olisi suuttunut, muuten olisin jäänyt yksin.

Aika kuluu ja menetän hänet. Hän ei tahdo minua enää, hän on käyttänyt minut loppuun. Ja heti sen jälkeen tapaan Laurin. Hänen kanssaan koen jotain, mitä en ole kokenut ikinä aiemmin. Hän suutelee, hän halaa ja koskettaa minua. Hän haluaa olla lähellä, hän kysyy mitä minä haluan. Hämmennyn ja sulkeudun kuoreeni. En osaa suhtautua siihen mitenkään, luulen hänen vitsailevan. Luulen, että minua pidetään pilkkana. En osaa koskettaa, en osaa tehdä mitään. Kaikki on niin erilaista, kaikki on niin uutta. Tunnen olevani eksynyt pikkulapsi. En tiedä mitä minun pitää tehdä, en osaa käyttäytyä mitenkään. Toimin kuten olen aiemminkin toiminut, annan hänen hallita, annan hänen tehdä mitä tahtoo.

Ja aivan vapaaehtoisesti, ihan pyytämättä hän ajattelee myös minua. Ymmärrän, että minulla on oikeus puhua. Saan sanoa mitä haluan, saan hallita omaa kehoani. Saan neuvoa ja pyytä neuvoja. Ja ennen kaikkea saan kieltäytyä. Saan sanoa ei, minulla on oikeus siihen. Tommi muuttuu silmissäni. En näe häntä sellaisena kuin näin hänet ennen. Kaikki rakkaus katoaa, tajuan hänen ajatelleen vain itseään. En voi tuntea seksuaalista vetoa häneen enää. Mutta se ei sulje pois sitä ystävyyttä, joka meillä oli. Hän on yhä minulle ystävä. Se 'ikuisesti' pitää yhä paikkaansa.

Muutama päivä sitten opin ymmärtämään myös toisen asian. Se sama 'ei' pätee myös ystävyydessä. Se ei liity pelkästään suhteisiin, vaan se on oikeuteni. Saan kieltäytyä, saan poistaa elämästäni ihmiset, jotka eivät ole hyväksi minulle. Ja ymmärrän, että vaikka se sattuisi, se on silti pidemmällä aikavälillä parempi ratkaisu. Se on parempi ratkaisu minulle.

Kaikista tärkein oppimani asia on kuitenkin asia, jonka olen oivaltanut jo monta kertaa, mutta joka minun on aina yhtä vaikeaa muistaa. 'Ikuisesti' ei ole koskaan ikuisesti.