Kotona ollaan ja elossakin vielä. Lauri on huolissaan, isä on huolissaan ja minä en ole. Kyllä minä tiedän milloin asiat ovat huonosti ja nyt ne eivät ole. Kaikki on ihan hyvin. Kaikki on ihan helvetin hyvin.
Selventääkseni siis edellisen postauksen juttuja ja tämän päivän tapahtumia ylipäätään, voisin kertoa hieman laajemmin teille kaikesta. En siis saanut nukuttua viime yönä, kuten tavallista. Joskus kahden aikaan yöllä Lauri soitti minulle, mutten tällä hetkellä muista koko puhelusta mitään. Olin kuulemma sekava, sen verran hän kertoi. Oloni oli muutenkin huono, pyörrytti ja oksetti. Sen muistan, kuinka hän huusi minulle puhelimessa, kun yritti saada minut ymmärtämään, ettei tämä ole leikin asia enää.
Lauri olisi lähtenyt viemään minua päivystykseen, mutten halunnut häiritä ja itsepäisenä soitin taksin. Taksilla lähdin siis kohti yöpäivystystä neljän aikoihin aamuyöllä, kuulemma. Omat muistikuvani tästä ovat hyvinkin hämärät. Päivystyksessä minulta kyseltiin ihan perustietoja ja viimeisenä iski vastaan kysymys, johon en osannut vastata. "Milloin sä olet syönyt viimeeksi?" No en minä muista. Tuskin siitä kovin kauaa on... Taisin syödä aamulla omenan. Tai sitten se oli toissa aamuna, en ihan tarkalleen ottaen muista. Sairaalavaatteet niskaan ja sängylle, kanyyli käteen ja jotain epämääräistä nestettä suoneen.
Olo parani miltei heti, energiat tulivat takaisin ja nukahdinkin kai jossain vaiheessa. Sitten iski levottomuus, päivitin blogia ja halusin kotiin. Jouduin kuitenkin lepäämään vielä muutaman tunnin, kunnes kanyyli otettiin irti, tilattiin taksi ja lähdin kotiin. Ikävän näköiset jäljet kädessä, mutta minkäs teet. Sen siitä saa, kun on tällainen ongelmatapaus.
Ei sitä syömistä voi aina muistaa! On niin paljon muutakin mietittävää, että tuollaiset jutut saattaa unohtua ihan kokonaan. No mutta kyllä se siitä, kaikki on nyt hyvin ja olen kotona. Laurin kanssa on kaikki ihan hyvin ja isäkin kävi moikkaamassa minua aiemmin. Olisin päässyt hänen luokseen yöksi, mutta kotona on parempi. En kuitenkaan osaisi nukkua "vieraassa" paikassa.
Huomenna toivottavasti näen Lauria ja yritän tehdä jotain koulujuttujakin, jos jaksan. Kyllä minä jaksan. Minä jaksan aina.
Muista levätä välillä Ada. Sä painat aina eteenpäin niin täysiä ja nouset liian nopeasti jaloilles. Ja kun nousee liian nopeasti, jalat on huterat. Sä unohat perusasiat; kuten syömisen. Sun elimistö ei vaan kestä tätä. Myöskään Lauri ei kestä suo, jos se joutuu koko ajan vaivaamaan itseään ja pitämään susta huolta kuin lapsesta. Sulla on elämä tässä ja nyt. Aina ei tarvi jaksaa, se ei ole heikkoutta. Lepää, näe ihmisiä, muista syödä ja juoda ja salli avunantoa itselles. Sä pidät liikaa huolta muista, muista pitää myös itsestäsi.
VastaaPoistaOlet kai oikeassa. Minulla on vain niin paljon tekemistä, niin paljon ajatuksia, niin paljon tunteita. Nyt kuitenkin ajattelen itseäni, olen kotona ja lepään :)
VastaaPoista