We don't need anything or anyone

Minulla olisi teille niin paljon kirjoitettavaa, muutama kirje ja ihan vain yleisiä kuulumisia. Tuntuu vain, että vuorokaudesta loppuvat tunnit kesken tai jos tunnit riittävät, niin olen kuluttanut kaikki energiani ja minun on vain yksinkertaisesti pakko nukkua. Tälläkin hetkellä vain toinen silmä jaksaa pysyä auki eikä kello ole vielä edes seitsemää.

Aloitetaan nyt vaikkapa siitä, että olen tuntenut Laurin puoli vuotta. Mihin kaikki se aika on kadonnut? Tuntuu, kuin olisimme tunteneet vasta hetken, ehkä muutaman kuukauden, mutta todellisuudessa puoli vuotta elämästäni on kulunut taas. Myös toinen etappi tuli täyteen vähän aikaa sitten. Etappi, josta minun ei pitäisi olla kiinnostunut, jota minun ei edes pitäisi muistaa. Tommi ja Salla ovat seurustelleet laskujeni mukaan kymmenen kuukautta. Tommi kehitteli täydellisen suunnitelman, toteutti täydellisen valheen. Kaikki tietävät, mutta kukaan ei kerro. Jollain kierolla tavalla ihailen hänen nerokkuuttaan ja tapaa hallita ihmisiä niin helposti. Samalla kuitenkin halveksun häntä suunnattoman paljon, enkä voi ymmärtää mitä hänen ajatuksissaan liikuu. Ei siitä kuitenkaan sen enempää, se ei ole minun elämäni, se ei kuulu minulle.

Minulla ja Laurilla menee loistavasti, paremmin kuin koskaan. Hän tosiaan kuunteli mitä sanoin hänelle edellisen riidan jälkeen. Hän ymmärsi, että meillä on ongelma ja hän korjasi sen. Hän soittelee, toivottaa hyvää yötä iltaisin ja tosi useana aamuna olen saanut herätä hänen vierestään. Se etäinen ja epäröivä pikkupoika on kadonnut ja tilalle on tullut mies. Mies, jota rakastan koko sydämestäni.

En osaa sanoin kuvailla sitä tunnetta, jonka hän minussa herättää. En ole ikinä, koskaan kenenkään kanssa tuntenut mitään vastaavaa. Kun puhelimen näytössä lukee hänen nimensä, hihkaisen ääneen ja hymyilen koko puhelun ajan. "Mä olen ihan just tässä alaovella". Juoksen hymy huulillani portaat alas. Lasioven takana hän seisoo ja odottaa minua. Hän on siinä vain minua varten, hän on tullut minun takiani, ei kenenkään muun. Hänen hymynsä sulattaa minut. Halaus ja pikainen pusu. "Tuu sisään, sä oot ihan jäässä!" Se kävelytyyli, hänen käsi minun kädessäni, lämpö, sydämen syke. Ne tekevät minut onnelliseksi, onnellisemmaksi kuin mikään koskaan. Sisällä hän istuu viereeni sängylle, pussaa uudelleen ja kysyy kuulumiset. "Oliks sulla hyvä päivä?" Ne eivät ole vain sanoja. Ne ovat kysymys. Aitoa kiinnostusta, hän välittää. "Mä rakastan sua"

Tekee mieli itkeä. Onnesta. Hän on siinä, hän on minun ♥